Aika on vierähtänyt ja kesä on tullut. Aluksi tunsin tressiä, että jaksanko touhuta ulkona. Aloitin pikkuhiljaa.Ihan vaan puolituntia kerrallaan ja sekin päivän aikana. Aurinko oli kuin myrkkyä.Nyt olen hyörinyt melkein pariviikkoa ja kukkaistutukset on käyty läpi ja niitä riittää, Kokoajan on tulossa uutta roskaa. Kerkesin jo keväällä ajatuksissa heittää kaiken tekemättä, mutta ihmeesti sitä innostuu silloin, kun on vähän parempi päivä. Auringon paistaessa poden huonoa omaatuntoa, jos en jaksa, enkä viitsi touhuta, en sisällä, enkä ulkona. Aika kuluu ja tunnen joskus turhautumista luvallisesta laiskottelusta.Tänään tunsin jopa hyvää oloa, kun olin puhdistamassa istutuksia. Vettä täytyy juoda useasti, muuten tunnen huonoa oloa ja väsymystä ilman tekemättä mitään. Näin on lämpimällä ilmalla. Jos jätän ulos menon päivälle, niin silloin ei tule tekemisestä mitään. Kaikkein parasta on lähteä ulos aamusta, ennenkuin aurinko alkaa lämmittämään.

Olen tottunut eteisvärinääni, eikä sitä oikeastaan huomaa. Mutta liikkeelle lähtiessä kyllä huomaa.Pitäisi osata aloittaa rauhallisesti, mutta kun en aina muista, että olen sepelvaltimopotilas ja päällä krooninen rytmihäiriö. Toisinaan pysähdyn ajattelemaan elämäni pituutta ja sitä, mitä minulle vielä annetaan. Talvella avattuani kesällä säilöttyjä purkkeja mielessä pyöri ajatus, vieläkö noita purkkeja täytetään?